
Vain yksi toivomus presidentille!
Presidentillä on myös rooli metsäsektorilla! Minulla on oikeastaan vain yksi toivomus tulevalle Tasavallan Presidentille: olisi hienoa, jos presidentti, kaikista kiireistään huolimatta, voisi varata aikaansa noin tunnin vuodessa koko metsäsektorille! Käytännössä tämä tarkoittaisi läsnäoloa Suomen Metsäpäivien avajaisissa. Tämä tapahtuu seuraavan kerran 8. marraskuuta 2012 .
Joku voi sanoa, että tuohan vaikuttaa aivan tyhjänpäiväiseltä tilaisuudelta presidentille. Olen täsmälleen eri mieltä.
Metsäpäivien avajaisissa on viime vuosina ollut metsäsektorin edustajia paikalla noin 600. Itse kävin ensimmäisissä avajaisissa yli kolmekymmentä vuotta sitten. Vaalipaneeleissa on nytkin puhuttu presidentin arvojohtajuudesta. Läsnäolo Metsäpäivien avajaisissa on mielestäni presidentin arvojohtajuutta parhaimmillaan! Olen itse kokenut presidentin läsnäolon hyvin myönteisenä asiana niinä harvoina kertoina, kun se on tapahtunut. Siitä saa innostusta ja jaksamista jokapäiväiseen työhön.
Metsä ja metsäsektori ovat luonnollisia ja itsestään selviä asioita meille kaikille Suomessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme myös me, metsäsektorin ihmiset, arvostaisi korkealle huomiota maan korkeimmalta johdolta.
Sillä arvostuksella elää niin sanotusti kauan!
Håkan Nystrand
puheenjohtaja
METO - Metsäalan Asiantuntijat ry


