
Metsäalan asiantuntijat: BUDJETTIESITYKSET OVAT METSÄSEKTORILLE KATASTROFI!
Metsäalan asiantuntijat: BUDJETTIESITYKSET OVAT METSÄSEKTORILLE KATASTROFI!
Valtiovarainministeriön tuoreet budjettiesitykset osoittautuivat odotettuakin pahemmiksi, arvioi METOn puheenjohtaja Håkan Nystrand. - Leikkaukset vaikuttavat välittömästi palveluihin ja työllisyyteen.
- Vaikka tiedossa oli, että leikkauksia tulee, valtiovarainministeriön budjetti- ja lisäbudjettiesitys on metsäsektorille katastrofi, toteaa Håkan Nystrand.
Erityisesti metsäasiantuntijoita huolestuttavat Kemera –tuen ja pienpuun energiatuen leikkausten vaikutukset.
- Kemera –tukea aiotaan leikata rajusti vuonna 2012. Tuen laskettu tarve ja tämän vuoden määräraha lisätalousarvioineen on noin 80 miljoonaa euroa, mutta valtiovarainministeriön esitys ainoastaan vajaa 68 miljoonaa euroa vuodelle 2012. Kaiken lisäksi Kemera muuttuu veronalaiseksi tuloksi ensi vuonna, Nystrand toteaa. – Vaikutukset eivät voi olla näkymättä toiminnassa ja työllisyydessä jo ensi vuonna.
Nystrandia hämmästyttää, ettei lisätalousarvion petu-momentilta esitetä siirrettäväksi Kemeraan tänä vuonna kuin noin neljäsosa.
- Maksamatta jääneitä Kemera-hankkeita on jo nyt jonossa vähintään 15 miljoonan euron edestä!
- Vastaavasti pienpuun energiatuen kaavailtu tarve vuodelle 2012 on ollut noin 30 miljoonaa euroa. Nyt sitä aiotaan leikata reilusti ennen kuin toiminta on päässyt edes kunnolla käyntiin! Nystrand hämmästelee.
- Kuluvan vuoden puolen vuoden määrärahasta eli 13,5 miljoonasta eurosta vain 3,75 milj. euroa saataisiin lisäbudjettiesityksen mukaan käyttöön vuonna 2011 ja loput määrärahasta vasta 2012. Pienpuun energiatukeen uutta määrärahaa vuodelle 2012 valtiovarainministeriö esittää vain 7,25 miljoonaa euroa!
- Kyllä metsäalalla on syytä olla huolissaan tilanteesta. Leikkausten vaikutukset tulevat näkymään välittömästi työllisyydessä ja metsäpalveluissa. Pitemmällä aikavälillä vaikutukset ovat kohtalokkaita mm. metsien tuottokyvylle, teollisuuden puunsaannille ja valtion verotuloille.
- Onko se päättäjien todellinen tavoite? Ainakaan se ei ole viisasta ja kaukonäköistä talouspolitiikkaa, Nystrand toteaa.
Lisätietoja: pj. Håkan Nystrand, p. 040 761 5176, järj.pääll. Ilpo Puputti, p. 0400 620 769


